Hyvä Joulumieli -keräys alkoi lämpimissä tunnelmissa

Julkaistu 19.11.2010 16:31
Muokattu 13.12.2010 10:59

Hyvä Joulumieli –keräys alkoi perjantaiaamuna Helsingin rautatieasemalla lämpimissä tunnelmissa. 

Hyvä Joulumieli –keräys alkoi perjantaiaamuna Helsingin rautatieasemalla lämpimissä tunnelmissa pakkassäästä huolimatta. Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoiset tavoittivat asemalta runsaasti työmatkalaisia, joista monet olivat katsoneet Aamu tv:n lähetystä ja tiesivät, mistä on kyse. Hyvä Joulumieli –keräyksen konkreettinen kohde, kotimaan vähävaraiset lapsiperheet, innosti lahjoittajia.

- Monet laittoivat lippaaseen vielä hieman lisää kun kerroin heille, mihin varoja kerätään. Aihe selvästi koskettaa suomalaisia, kertoo Punaisen Ristin tiedottaja Sanna Räsänen.

19.11. käynnistynyt Hyvä Joulumieli -keräys jatkuu jouluaattoon asti. Tänä vuonna jo 14. kerran järjestettävä keräys muistuttaa, että Suomessa on tälläkin hetkellä noin 150 000 köyhissä perheissä elävää lasta.

Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla. 70 euron arvoiset lahjakortit on tarkoitettu tuomaan hyvää joulumieltä.

Keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). Keräys toteutetaan yhteistyössä YLEn Aamu-tv:n, YLEn Radio Suomen, YLEn Radio Vegan sekä Keskon kanssa. MLL ja Punainen Risti valitsevat apua tarvitsevat perheet.

Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.

Viime vuoden keräys tuotti 990 273,33 euroa. Tänäkin vuonna tavoite on miljoonassa eurossa.


Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.Ruokalahjakortilla tehdään joulu

- Vaikka Suomi on monella tavalla hyvinvoiva maa, täällä asuu myös todella köyhiä perheitä, joissa eletään suoranaisessa köyhyyden kehässä: yksinhuoltajuutta, työttömyyttä, lasten sairauksia, pätkätöitä ja velkoja. Tällaisille perheille 70 euron lahjakortti on todellinen joululahja, kertoo Punaisen Ristin sosiaalipalveluiden koordinaattori Marja Kanerva.

- Saamme joka vuosi kiitoskortteja ja –kirjeitä perheiltä, jotka ovat saaneet ruokalahjakortin. Perheet kertovat, miten 70 euroa on tuonut heille joulun ja mahdollistanut sen, että lapsille on voitu hankkia pienet lahjatkin, Kanerva jatkaa.


 

 

 

Yritykset mukaan

Punainen Risti haastaa kaikki Suomen yritykset osallistumaan Hyvä Joulumieli -keräykseen!

Esimerkiksi 1 500 euron lahjoitus tuottaa hyvää joulumieltä yli 20 perheelle. Lahjoituksen voi tehdä Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille: Nordea 159630–202020.
IBAN FI 17 1596 3000 2020 20
SWIFT/BIC NDEAFIHH

YLEn Aamu-TV kertoo keräyksestä lähetyksissään päivittäin 19.11. alkaen aina jouluaattoon asti, jolloin keräystulos julkistetaan. Ohjelman aikana ruudussa näkyvät kaikki ne yritykset, jotka ovat lahjoittaneet vähintään 1 500 euroa. Tämän lisäksi kaikki yli 1 000 euroa lahjoittaneet yritykset saavat käyttöönsä ”Mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä 2010”-bannerin.

Mikäli lahjoituksenne on 1 000 euroa tai suurempi, ilmoitattehan yhteystietonne, jotta voimme toimittaa teille bannerin ja tarvittaessa tarkistaa tv-lähetyksessä näkyvät tiedot.
 
Jokainen lahjoitus – myös pienempi – on arvokas apu. Uskomme, että keräykseen osallistumalla tuotatte hyvää joulumieltä vähävaraisten lapsiperheiden lisäksi myös yrityksenne kumppaneille ja henkilöstölle.

Suomen Punaisen Ristin yhteyshenkilöt
Regina Laurén, regina.lauren@punainenristi.fi, p.020 701 2199
Tuula Colliander, tuula.colliander@punainenristi.fi, p. 020 701 2190


Hyvä Joulumieli -keräys 2010 Lue lisää: Hyvä Joulumieli –keräykseen lahjoitettu jo puoli miljoonaa euroa (päivitetty 10.12.)

nuolioikealle.GIF Usein kysytyt kysymykset Hyvä Joulumieli -keräyksestä

nuolioikealle.GIF Levitä tietoa Hyvä Joulumieli-keräyksestä ja lataa banneri sivuillenne

nuolioikealle.GIF Katso Metropolian opiskelijoiden tekemät Hyvä Joulumieli -lyhytelokuvat

Hyvä Joulumieli -keräys 2010 Lue lisää kotimaan lahjoituskohteistamme


Kuvat: Emmi Juutilainen ja Niklas Meltio 

Keräyslupa

SPR/MLL. Poliisihallituksen lupa nro POHADno/2010/2539/21.9.2010. Keräysaika 21.9.2010-31.12.2011 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Ålands landskapsregering lupa nro 485 K14/15.12.2009 Vähävaraisten suomalaisten lapsiperheiden auttamiseen vuosina 2010-11.
email lähetä | tulosta
*
ApUASI TARVITAAN!

Voit osallistua keräykseen soittamalla numeroon 0600 16555 (9,93 €/puh. + pvm) tai lahjoittamalla tilille 159630-202020 (Nordea)
IBAN FI 17 1596 3000 2020 20
SWIFT/BIC NDEAFIHH

Keräyksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan lahjakortteihin.