Mukhtar Abib lähti 16-vuotiaana Pohjois-Somaliasta sotaa pakoon. Hän kulki pitkän taipaleen alaikäisenä turvapaikanhakijana Egyptin ja Neuvostoliiton kautta Suomeen. Nyt aikuisena sosiaaliohjaajana hän sai Punaisen Ristin huomionosoituksen työstään sillanrakentajana maahanmuuttajien ja muiden suomalaisten välillä.
- Tulin Suomeen 19.7.1990. Heti päätin mielessäni, että tänne minä jään, tämä on nyt minun kotimaani. Aamusta iltaan opiskelin, että oppisin suomen kielen ja tuntisin maan.
Mukhtar Abib kouluttautui Suomessa sosiaaliohjaajaksi. Hän valitsi alan, koska on aina halunnut auttaa muita.
Nyt hän työskentelee Helsingissä sosiaaliviraston nuorisoyksikössä sosiaaliohjaajana maahanmuuttajanuorille, muun muassa rikoksiin syyllistyneiden afrikkalaisten nuorten parissa.
- Minut palkattiin vuonna 2001. Afrikkalaisten nuorten rikokset Helsingissä ja rautatieaseman tienoilla olivat lisääntyneet. Viranomaiset ajattelivat, että nyt eivät tavanomaiset konstit enää riitä. Työhön tarvitaan joku, joka ymmärtää maahanmuuttajanuorten ongelmia, joka on ehkä kokenut samaa mutta jo ohittanut vaikeat vaiheet.
- Sain listan rikoksiin syyllistyneistä afrikkalaisista ala-ikäisistä. Jokaiselle nuorelle räätälöitiin omat yksilölliset ohjelmansa. Tulosta alkoi tulla nopeasti, rikosluvut laskivat. Tosin käyrät välillä vähän nousivat ja laskivat taas. Viimeksi yli 18-vuotiaiden tekemät rikokset ovat olleet vähän kasvussa.
- Ei tämä toki mitään ruusuilla tanssimista ole ollut. Monet suhtautuivat työhömme aluksi varauksellisesti emmekä aina ole onnistuneet. Nyt on jo helpompaa. Tietysti minä en tee tätä työtä yksin. Teemme sitä yhdessä: poliisi, sosiaaliviranomaiset, koulu ja tietysti nuori itse perheineen.
Kissa pöydälle
Mukhtar Abibin mielestä nuorten kanssa on aina paras puhua suoraan ja avoimesti.
- Nostamme kissan pöydälle. Teemme nuorille selväksi tosiasiat: mitä rötöstelystä seuraa, mitä mahdollisuuksia yhteiskunta antaa, mitä velvollisuuksia on nuorella itsellään? Mitä tahansa haluatkin, sinun täytyy tehdä työtä sen eteen. Jos haluat menestyä, sinun pitää mennä koulunpenkille. Jos haluat talon itselleen, sen eteen pitää tehdä töitä. Me kerromme nuorille vaihtoehdot. Nuori tekee itse päätökset ja kantaa vastuun elämästään.
- Minun tehtäväni ei ole tuomita. Minun tehtävänäni on olla läsnä ja auttaa. Nuoret tarvitsevat
malleja.
Millainen nuori sinä itse olet ollut?
- Minä olen aina ollut rauhallinen, tyypillinen suomalainen. Viihdyn omissa oloissa enkä kiihdy turhista. Olen myös oppinut paljon Suomessa. Esimerkiksi tämän: jos aikoo saada jotain aikaan, pitää olla valmis kuuntelemaan muita ja ottamaan vastaan kritiikkiäkin.
Oma vastuu
Mukhtar Abib haluaa painottaa ihmisen omaa vastuuta. Hän näkee suomalaisen yhteiskunnan vähän liian holhoavana.
- Minusta ihmiset nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa liiaksi reppanoina. Täällä rakastetaan holhoamista, meille afrikkalaisille se ei oikein sovi.
Enemmän Mukhtar Abib uskoo perheen ja suvun verkostoon. Sen hän toivoo tukevan nuorta tuomitsematta. Jokaisella on oikeus joskus myös epäonnistua ja yrittää sitten uudelleen.
Somalialaiset perheillä on tarkat moraalikäsitykset. He eivät hyväksy rötöstelyä ja voivat helposti sulkea nuoren pois yhteisöstä. Yhteisöstä sulkeminen on liian kova paikka nuorelle ihmiselle, joka kuitenkin tarvitsee ohjausta ja tukea.
Mikä mahtaa saada maahanmuuttajanuoret käyttäytymään häiritsevästi?
- Ei sitä ole tieteellisesti tutkittu. Oman kokemukseni mukaan häiriökäyttäytymiselle on löydettävissä samoja syitä, oli nuori maahanmuuttaja tai alun perin suomalainen. Nuoret ovat seikkailunhaluisia ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Nuorilla ei liioin ole paikkoja, minne mennä viettämään aikaa sellaisina kuin he ovat, ilman valvomisen ja seuraamisen tunnetta. Pientä syrjäytymisen ongelmaakin joillain on.
- Jos tiedotusvälineissä ei paljoakaan myönteistä kirjoiteta tai puhuta, silläkin on vaikutusta.
Maahanmuuttajanuorilla on myös omia ongelmia: kielivaikeuksia, ennakkoluuloja, erityisen paljon vahtimista kaupoissa ja kaupungilla, kulttuurierojen tuomia vaikeuksia.
- Minä olen paljon miettinyt sitä, mitä nuoruus on. Somalialaisessa yhteisössä sitä ei ole samalla tavalla määritelty kuin täällä Suomessa. Somaliassa 15-vuotias poika on aikuinen, hänellä on oikeus hoitaa itse asiansa ja perustaa perhe. Täällä kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Vaikka 15-16-vuotiaat pojat ovat tottuneet osallistuman perheen elättämiseen, he ovatkin äkkiä holhottavia. Nuorella saattavat mennä roolit sekaisin.
Mukaan yhteiskuntaan
Mukhtar Abib toivoo maahanmuuttajien osallistuvan suomalaiseen yhteiskuntaan.
- Sanon aina, että menkää mukaan järjestöihin, koulujen vanhempainiltoihin, talkoisiin. Kukaan ei vie meiltä meidän identiteettiämme. Yhteiskunta jopa tukee oman identiteetin säilyttämistä tarjoamalla oman äidinkielen opetusta.
Esimerkiksi Punainen Risti voi olla puolueettomana ja riippumattomana järjestönä helposti maahanmuuttajien hyväksyttävissä.
- Punainen Risti on tehnyt paljon maahanmuuttajien hyväksi. Punainen Risti on jo lentokentällä meitä vastassa, ohjaa ja neuvoo siellä eteenpäin, minuakin aikanaan.
- Vähän enemmänkin se tietysti voisi tehdä, vetää väkeä mukaan toimintaan ja tarjota työpaikkoja.
Mukhtar Abib elää oppiensa mukaan. Hän on mukana muun muassa Suomen Punaisen Ristin nuorten turvatalojen johtokunnassa.
- Turvatalot ovat vähitellen saaneet enemmän luottamusta maahanmuuttajien keskuudessa. Aluksi niitä kohtaan tunnettiin epäluuloa. Nyt on nähty, että turvatalot eivät yritä erottaa nuoria perheistä vaan tekevät yhteistyötä perheiden kanssa ja auttavat nuoren lisäksi koko perhettä.
Turvataloihin on viime vuosina tullut yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia nuoria. Joillain on kouluongelmia, toisilla kotiongelmia, joskus molempia. Turvatalot voisivat Mukhtar Abibin mielestä markkinoida enemmänkin toimintaansa maahanmuuttajien keskuudessa.
Jos Mukhtar Abib toivoo maahanmuuttajia ottamaan osaa yhteisönsä elämään, suomalaisten hän toivoo ottavan maahanmuuttajat vastaan.
- Lähtökohtana on, että jokaista ihmistä kunnioitetaan ihmisenä. Jokainen haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, tehdä työtä ja maksaa veroja, tavata kavereita ja käydä saunassa.
- Me olemme tavallisia ihmisiä, jotka kaipaamme arvostusta. Syrjintä on kovin lyhytnäköistä. Suomi haluaa kansainvälisille kentille päättämään, ei se voi hyljeksiä maahanmuuttajia.
Huomionosoitus
Mukhtar Abib sai toukokuussa Suomen Punaiselta Ristiltä huomionosoituksen Inhimillinen kädenojennus ja siihen liittyvän Kai J. Warras -mitalin.
Mukhtar on onnellinen huomionosoituksesta ja niin on ollut perhekin Suomessa ja maailmalla.
Suomessa hänellä on vaimo, kaksi poikaa ja tytär. Lapsista vanhin on yhdeksän, keskimmäinen seitsemän ja nuorin viiden vuoden ikäinen.
- Sitten minulla on kaksi siskoa ja veli, jota en ole nähnyt koskaan. Hän 45-vuotias ja asuu Kanadassa. Olemme puhuneet vain puhelimessa; silloin aina itken, sillä kaipaisin nähdä hänet.
- Isosisko on Englannissa, hänet olen nähnyt viimeksi vuonna 1987. Hän soitti ja kertoi lukeneensa somalinkielisiltä nettisivuilta palkinnosta ja itkeneensä kaksi tuntia.
Mukhtaria itseäänkin itketti tunnustusta vastaanottaessa. Hän halusi omistaa palkinnon jo kuolleelle äidilleen.
- Äiti opetti, että kenellekään ei saa kääntää selkää. Jokaista apua tarvitsevaa on autettava, oli hänen uskontonsa tai etninen taustansa mikä hyvänsä, Mukhtar Abib sanoo.
Teksti: Sirkka Tilus
Kuva: Mauri Ratilainen
lähetä
tulosta