Vuosi Irakin vankiloissa

Karoliina Viita palasi loppukesästä Suomeen. Vuoden verran kestänyt tehtävä kansainvälisen Punaisen Ristin vankilavierailijana Irakin Kurdistanissa oli ohi. Joka vankilassa työ tuotti jotain tulosta, ainakin pieniä ilonaiheita, hän sanoo. Suuret muutokset vaativat vuosien pitkäjänteistä työtä.

Karoliina Viita oli vuoden verran Punaisen Ristin kansainvälisen komitean työntekijänä Irakin Kurdistanissa ja palasi Suomeen kesän lopulla. Hän oli suojelutehtävissä ja kävi alueen vankiloissa selvittämässä lähinnä poliittisten vankien kohtelua.Kansainvälisellä Punaisella Ristillä on Geneven sopimusten perusteella oikeus vierailla sota- ja konfliktialueilla vangituiksi joutuneiden taistelijoiden luona, mutta tapaamisoikeus koskee myös kriisialueella pidätettyjä siviilejä. Kurdistanissa Punaisella Ristillä on useita vankilavierailijoita, joiden tehtävänä on varmistaa, että sotavankeja ja pidätettyjä kohdellaan kansainvälisten sopimusten edellyttämällä, inhimillisellä tavalla.

- Lähdemme aamulla ajamaan kohti vankilaa, vierailu kestää usein koko päivän. Jaamme sellit ja menemme sisään. Tiedustelemme vangeilta olosuhteista ja kysymme, onko heillä valittamista. Jos joku haluaa jutella kanssamme yksin ja henkilökohtaisesti, järjestämme hänelle aikaa. Meillä on oikeus tavata vankeja ilman valvontaa.

- Tapaamme tietysti myös vankilanjohtajan. Puimme yhdessä vierailun aikana ilmenneitä mahdollisia puutteita ja etsimme niihin ratkaisua.

 Pieniä ilon aiheita paljon

 Karoliinalle kävi tutuksi kymmenkunta vankilaa. Joissain käytiin kerran kuussa ja joissain viiden kuukauden välein tilanteesta riippuen.

- Kurdistanin vankilat ovat periaatteessa aika hyvässä kunnossa, suuria puutteita olosuhteissa ei ole, ei niissä nälkään kuolla. Vaikka jotkut vankilat ovat hyvässä kunnossa, niissä ei välttämättä ole järjestetty mitään tekemistä vangeille. Ulkoiluajan pidentäminen kymmenestä minuutista puoleen tuntiin, jalkapallon vieminen tai jokin muun pelin lahjoittaminen voivat tuntua pieniltä jutuilta, mutta vankien arjen kannalta niillä on suuri merkitys.

Karoliina kertoo, että pieniä ilon aiheita on paljon. Yleensä pieniä parannuksia sai melko helposti aikaan. Suurempia uudistuksia voi joutua odottelemaan pitkään. Vaikeampaa on valvoa oikeudellisia asioita, että pidätetyt saavat itselleen asianajajan ja pääsevät oikeuteen puolustamaan itseään. Oikeudenkäynnin odottaminen saattaa kestää vuosia.

- Joskus vierailut tehdään muutamassa tunnissa. Joskus voin jutella yhden vangin kanssa puoli tuntia tai tunninkin, sanoo Karoliina Viita, joka osaa arabiaa ja pystyy keskustelemaan vankien kanssa myös ilman tulkkia.

- Välillä omatkin tunteet ovat kovin pinnalla, sillä hyvin raskaiden asioiden kanssa tässä työssä joutuu tekemisiin. Toisaalta työ on hyvin motivoivaa, vangeille meidän vierailuilla on suuri merkitys: vihdoin tulee joku, joka kuuntelee heitä. Jo se on tärkeätä, että pystymme rekisteröimään jokaisen poliittisen vangin ja seuraamaan, että hän on tallella seuraavallakin vierailulla. Jos joku puuttuu, otamme selvää, minne hänet on siirretty.

Jos vangeilla on isompaa valittamista oloistaan tai laillisuuskysymyksistä, asioista otetaan selvää monelta kannalta ja monelta taholta. Samoja asioita selvitetään muissakin vankiloissa.

- Teemme vankilakohtaisia raportteja, jotka toimitetaan vankilaan ja vankilasta vastuussa oleville viranomaisille. Eri raporteista teemme yhteenvetoja ja nämä yleisemmin vankiloiden tilaa koskevat raportit toimitetaan ministeriöille, maan korkeimmille viranomaisille ja päättäjille.

Viestejä vankilasta 

Vankilavierailijat myös välittävät Punaisen Ristin viestejä vankien ja heidän omaistensa välillä. Aina perhe ei edes tiedä, että omainen on vankilassa. Tietysti on suuri ilonaihe, että hän löytyy, vaikka sitten telkien takaa. Punaisen Ristin viestit laaditaan tietyn kaavan mukaan.

- Punaisen Ristin välittämissä viesteissä voi puhua vain omista ja perheen kuulumisista: kenellä on ollut häät, kenellä hautajaiset, kenelle syntynyt lapsi. Mitään poliittisia tai vankilan olosuhteisiin liittyviä asioita viesteissä ei sallita, Karoliina Viita kertoo työstään.

Kuva: Niklas Meltio